Kenties suurin ero johon olen tähän mennessä törmännyt työkulttuurissa Suomen ja Ruotsin välillä on ruotsalaisten harrastama kahvittelu. Tapahtuman nimi on “fika” ja tällöin juodaan kahvia, syödään jonkinlaista pullaa ja/tai kakkua ja puhutaan hartaasti sekä paskaa että asiaa.

Pullaa tarjotaan yleensä vain muodollisissa tilaisuuksissa (esim. osastonlaajuinen kahvitilaisuus). Muodollisia kahvitteluja on parhaimmillaan useita viikossa. Näiden lisäksi kun lasketaan mukaan epämuodolliset kahvittelutilaisuudet, jotka käynnistyvät jonkun kilistäessä kahvikuppiaan ja udellessa “fika?”, on kahvin ryystämisen kokonaismäärä kovin suuri – etenkin jos kahvia juo itsenäisesti supisuomalaiseen toimistotahtiin.

Itse pidin kahvittelutilaisuuksia alussa jotenkin kummallisina, koska tuntui että niitä oli jatkuvasti ja moinen pullanmussutus tuntui jotenkin turhalta epäterveelliseltä nynnyilyltä – Suomessahan kaikki ovat Kovia Tyyppejä ™ ja Kovat Tyypit tunnetusti painavat niska limassa duunia hampaat nirskuen pitämättä taukoja. Näin ainakin teoriassa – todellisuudessa taukoja ei pidetä koska kaikilla on kiire surffata epämääräisillä sivustoilla ihmetellen joko hevosen ja ihmisen kammottavaa kohtaamista yön pimeydessä tai kuvia koheltavista kissoista, joiden kieliopissa on toivomisen varaa.

Maassa maan tavalla, nykyään olen turtunut ja odotan kahvittelutilaisuuksia, sillä nämä rikkovat työtä mukavasti pienen tauon merkeissä. Eikä aina ole pakko mennä ryystämään sumppia ja leetaa, alkavan vatsahaavan varoittelut voi ottaa joskus huomioon ja istua paikallaan vaikkapa kraanavettä tissuttaen ja firman tarjoamia korppuja nakertaen!